No kukas se siellä? Kappas, meille on tullut vierailta!
Tervetuloa katsomaan Veran yksityisiä! :)
Olet juuri saapunut Show Maniaan, eli Veran yksityisiin. Show Maniassa on koiria moneen makuun, on pieniä, isoja, luppakorvaisia, karvattomia... Eniten yritän kuitenkin panostaa harvinaisiin rotuihin. Muistakaa, että en ole mikään "koirakeräilijä", vaikka minulla onkin paljon erilaisia rotuja!
Show Mania ei ole kennel, joten emme teetä pentuja Show Manian nimen alle. Sen sijaan voimme "lainata" uroksiamme tai narttujamme niitä tarvitseville, mutta sekin tapahtuu vain kasvattajan luvalla.
Show Manian kaikki koirat kisaavat niille sopivissa lajeissaan, vaikka kisautuksen määrä vaihtelee hyperaktiivisesta kisaamisesta "silloin tällöin" kisaamiseen. Muiden kasvattamien pentujen kanssa yritän kisailla kaikista eniten.
Show Mania järjestää silloin tällöin toimintaa, eli erilaisia kisoja. Yleensä lajeina ovat agility, toko, koiratanssi, mejä, mätsäri tai maastoesteet, mutta välillä järjestämme jotain hieman harvinaisempiakin lajeja, kuten tuholaistorjuntaa tai spanielikokeita. Kerran vuodessa järjestämme jotain suurempaa, esim. KV-näyttelyn tai kisaputken. Yleensä kyseessä on kuitenkin KV-näyttely. Kaikki Show Manian kisat tulevat olemaan virallisia!
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sivuston ylläpitäjän, Veran voit tavoittaa joko sähköpostin
kautta (terrierilove123@hotmail.com) tai Karvaturrit-foorumilla nimimerkillä Vera.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Copyrights ©
Ulkoasu © Vera R.
Koodaus © Heidi U.
Kuvat © Xanboozled, Flickr & Forseti
Koristekuva © Wikipedia Commons
|